Mainos

M-realin tappio odotettua suurempi

Paperiteollisuuden työkiista söi suurista metsäyhtiöistä eniten M-realin kannattavuutta. Yhtiön huhti-kesäkuun tappio ennen veroja oli 143 miljoonaa euroa.

Viime vuoden vastaavalla jaksolla tappio oli 7 miljoonaa euroa. Työriita heikensi huhti-kesäkuun tulosta 70 miljoonalla eurolla yhtiön aiemman arvion mukaisesti.

M-realin liikevaihto kutistui vuoden 2004 vastaavasta kaudesta 7,4 prosenttia 1,259 miljardiin euroon. Yhtiön paperitoimitukset laskivat kaksi prosenttia ja kartongin toimitukset 18 prosenttia.

M-real arvioi koko vuoden tuloksen jäävän tappiolliseksi, vaikka yhtiö arvioi kysynnän pysyvän hyvänä ja erityisesti aikakauslehtipaperin hinnan nousevan. Heinä-syyskuun tulosta parantaa volyymien kasvu ja heikentää heinäkuun alun tuotannon menetys.

(MTV3-STT)

(Kauppalehden Talousuutiset 29.07.2005)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.