Mainos

Maailman rikkain suomalainen on myös maanviljelijä

Maailman rikkaimpien listalle viidensadan joukkoon yltäneestä Antti Herlinistä on moneksi. Koneen hallituksen puheenjohtaja asuu Thorsvikin kartanossa Kirkkonummella, jossa hän myös pitää maatilaa.

Herlin on opiskellut maanviljelyä Yhdysvalloissa. Hän on myös kolmen alan kunniatohtori: kauppatieteiden, taiteen ja tekniikan tohtori kunniatohtori.

Hän toimi Koneen pääjohtajana vuosina 1996-2006.

Herlin on yksi niistä harvoista suomalaisista, jotka ovat nousseet talouslehti Forbesin rikkaimpien listalle. Vuonna 2010 hän nousi listalle ensimmäisenä suomalaisena.

Tänä vuonna hän on sijalla 437.

Herlinin omaisuus on kasvanut vahvasti viime vuosina Koneen osakkeen nousun vuoksi. Antti Herlin omistaa Koneen osakkeista runsaat 20 prosenttia, ja niiden arvo on viidessä vuodessa kolminkertaistunut.

Herlinien suku on tunnettu teollisuussuku, jonka jäsenet ovat hissiyhtiö Koneen ja lastinkäsittelylaitteita valmistavan Cargotecin pääomistajia.

Antti Herlinin isä Pekka Herlin kuoli vuonna 2003, jolloin hänen omaisuutensa perivät hänen viisi lastaan. Omaisuudesta syntyi riita, sillä Pekka Herlin oli siirtänyt salaisella sopimuksella omistuksensa Koneessa esikoispojalleen Antti Herlinille, joka nousi yhtiön suurimmaksi omistajaksi.

Herlinin veljistä Ilkka ja Niklas omistavat Cargoteciä. Niklas Herlin omistaa myös Uusi Suomi -verkkolehden.

Viidestä sisaruksesta muita ovat Ilona Herlin ja Hanna Nurminen.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.