Mainos

Maailman taloustilanne vaikuttaa palkkoihin Suomessa

Suomalainen vientiteollisuus on sitonut ensi vuoden palkkaratkaisut maailmantalouden kehitykseen. Teknologiateollisuus avaa keskustelua siitä, pitääkö Suomessa palkkojen joustaa, jotta työllisyys pysyisi vaikeinakin aikoina hyvänä.

Kauppalehden talousuutisten mukaan lähes 400 000 suomalaisen palkankorotukset ovat ensi vuonna vahvasti kiinni maailman taloustilanteesta. Jos taantuma pahenee, palkoista voidaan joutua tinkimään. Kolme suurta toimialaa, teknologiateollisuus, paperiteollisuus ja pankkiala, neuvottelevat palkoista ensi keväänä, vaikka työehtosopimukset ovat voimassa vuoteen 2010.

- On päivänselvää, että niin tulevissa kuin menneissäkin ratkaisuissa väärät mitoitukset kustannuskehityksessä vaikuttavat negatiivisesti työllisyyskehitykseen ja päinvastoin. Mutta ensi keväänä arvioimme tuota kaiken sen talouden informaation varassa mitä meillä tuolloin on käytettävissä, sanoo Teknologiateollisuuden työmarkkinajohtaja Risto Alanko.

Teknologiateollisuuden puheenjohtaja Ole Johansson viestitti eilen Kauppalehden Talousuutisissa, että työllisyyden turvaaminen voi edellyttää palkkajoustoja.

Palkansaajien järjestön SAK:n mukaan maailmantalouden ongelmia ei kuitenkaan ratkaista suomalaisten palkkajoustoilla. Sen sijaan kotitalouksien luottamusta on lisättävä.

- Se luo uskottavuutta kotitalouksiin, että on jokin asia tässä maassa, johon ihmiset voivat luottaa, kun muuten on hirveää epäluottamusta eri toimijoiden kesken. Me emme tarvitse tähän yhtään tälläistä tekijää ja ihmisten ostovoimasta täytyy pitää nyt huolta. Se tarkoittaa sitä, että pidetään sopimuksista kiinni, SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen lataa.

Etelärannassa palkkamalttia pidetään entistä tärkeämpänä, mutta kovemmista keinoista työnantajat eivät ole keskustelleet.Elinkeinoelämän Keskusliiton johtaja Eeva-Liisa Inkeroinen ei lähtisi vielä tekemään pitkälle meneviä johtopäätöksiä.

- Nyt täytyy katsoa, miten eri maiden hallitusten ratkaisut rauhoittavat markkinoita ja vasta sen jälkeen, mitkä ne vaikutuksen reaalitalouden puolella ovat, toppuuttelee Inkeroinen.

Teknologia- ja paperiteollisuus vastaavat 80 prosenttia Suomen viennistä, joten maailmantalouden taantuma vaikuttaa niihin heti.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.