Mainos

Maailmanpankin pääjohtaja Suomessa: Ukrainalle valmistellaan uutta tukipakettia

Maailmanpankin Suomessa vieraileva pääjohtaja Jim Yong Kim kertoo, että Ukrainalle valmistellaan uutta tukipakettia.

Ukrainalle annettavan uuden tukipaketin kokoa pohditaan.

– Annoimme viime vuonna Ukrainalle kolme miljardia dollaria ja valmistelemme pakettia tälle ja ensi vuodelle. Uskomme, että tuki Ukrainalle on ratkaisevan tärkeää. Siksi yhdessä Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n, EU:n, Yhdysvaltojen ja muiden kanssa teemme kaikkemme, jotta voimme tukea Ukrainan hallintoa, sanoo pääjohtaja Kim MTV Uutisille.

Maailmanpankin pääjohtaja arvioi, että Venäjän talous supistuu tänä vuonna jopa 5 prosenttia poliittisen epävarmuuden, öljyn hinnan laskun ja lännen asettamien pakotteiden vuoksi. Hän sanoo, että Venäjän tilanne on yksi suurimmista jarruista maailmantaloudessa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.