Mainos

Maailmanpankki: Kasvu hidastuu

Maailmanpankki ennustaa globaalin talouskasvun hidastuvan tänä vuonna. Hyödykkeiden hinnannousu saattaa pankin varoituksen mukaan tarkoittaa paluuta synkän inflaatiovuoden 2008 tasolle.

Maailmantalous kasvaa eilen julkistetun ennusteen mukaan tänä vuonna 3,3 prosenttia. Viime vuonna kasvua tuli 3,9 prosenttia, kun vielä 2009 elettiin taantuman kourissa.

Kehittyvien maiden talouskasvuksi pankki arvioi 6 prosenttia, kun luku viime vuonna oli 7 prosenttia. Teollisuusmaille ennuste tämän vuoden kasvuksi on 2,4 prosenttia viime vuoden 2,8:n sijaan.

Kasvuennusteet eivät lupaa hyvää yrityksille selättää työttömyys: rikkaiden maiden talouskasvu on liian hidasta synnyttääkseen tarpeeksi uusia työpaikkoja.

(MTV3 - STT - AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.