Mainos

Maailmanpankki povaa hidastuvaa kasvua

Maailmanpankin mukaan talouskasvua jarruttavat tiukentuvat rahoitusmarkkinat ja energian, varsinkin öljyn, kallistuminen.

Maailmanpankki arvioi maailmantalouden yltävän tänä vuonna maltilliseen 3,3 prosentin kasvuun.

Yhdysvaltain ajautuminen taantumaan saattaa kuitenkin hidastaa tahtia, pankki ennakoi talouskatsauksessaan.

Viime vuonna maailmantalouden kasvu hidastui Maailmanpankin mukaan 3,6 prosenttiin, kun vuoden 2006 kasvulukema oli 3,9 prosenttia. Talouskasvu takkusi etenkin teollistuneissa maissa. Kehitysmaat ylsivät yhä keskimäärin varsin rivakkaan 7,4 prosentin kasvuun.

Tänä vuonna talouskasvua jarruttavat tiukentuvat rahoitusmarkkinat ja energian, varsinkin öljyn, kallistuminen. Yhdysvaltain talouskasvu hiipuu Maailmanpankin arvion mukaan 1,9 prosenttiin. Japanin kasvu jää 1,8:aan ja euroalueen 2,1 prosenttiin. Nopeinta, lähes 11 prosentin kasvua Maailmanpankki povaa Kiinaan.

(MTV3-STT-AFP)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.