Mainos

Makkara maistuu taantumassa

Elintarvikekonserni HKScan ylsi tulosparannukseen taantuman keskellä.

Konsernin tulos ennen veroja nousi heinä-syyskuussa vajaaseen 11 miljoonaan euroon, kun vuosi sitten vastaavaan aikaan tulosta kertyi reilut viisi miljoonaa euroa.

Toimitusjohtaja Matti Perkonojan mukaan pitkittynyt taantuma jakaa ruokamarkkinoilla toimijoita menestyjiin ja menettäjiin.

Yhtiö piti osavuosikatsauksessa näkymänsä ennallaan, ja arvioi tämän vuoden liikevoiton ylittävän selvästi viime vuoden tason.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.