Mainos

Maksuhäiriöiden määrä kasvanut hieman

Kaikkiaan maksuhäiriömerkintöjä rekisteröitiin viime vuonna noin 500 000.

Maksuhäiriöt Suomen Asiakastiedon ylläpitämässä luottotietorekisterissä lisääntyivät viime vuonna reilut kaksi prosenttia.

Yksityishenkilöiden osalta kasvu oli vajaat kaksi prosenttia ja yritysten osalta vajaat kuusi prosenttia. Kaikkiaan maksuhäiriömerkintöjä rekisteröitiin viime vuonna noin 500 000.

Yksityishenkilöiden maksuhäiriöiden lisääntymisen taustalla oli kulutusluottojen määrän kasvu. Muun muassa puhelinliittymissä, vuokrissa ja postimyynnissä maksuhäiriöitä oli viime vuonna edellisvuotta vähemmän. Maksuhäiriöt näyttävät kasaantuvan yhä enemmän samoille henkilöille.

Suomen Asiakastiedon mukaan hoitamattomien kulutusluottojen voi olettaa aiheuttaneen kasvua myös ulosoton ilmoittamissa varattomuuksissa, joita rekisteröitiin yksityishenkilöille lähes neljä prosenttia edellisvuotta enemmän.

Suomen Asiakastieto olettaa uusien maksuhäiriöiden määrän edelleen kasvavan tänä vuonna.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.