Mainos

Marimekon Suomi-linja: Tehtaita alas, tilalle alihankkijoita

Sulkavan ja Kiteen tuotantolaitosten mahdollinen sulkeminen ei lopeta kokonaan Marimekon tuotantoa Suomessa, vaikka Marimekon nimiin jääkin vain kangaspaino Helsingin Herttoniemessä.

– Tuotannosta on tällä hetkellä 30 prosenttia Suomessa ja 80 prosenttia EU-alueella. Jos sulkisimme Kiteen ja Sulkavan tehtaat, niin varmaan tämäntyyppinen rakenne tulisi jatkumaan jatkossakin, kertoo MTV3:lle Marimekon toimitusjohtaja Mika Ihamuotila.

Ihamuotilan mukaan yt-neuvottelujen aikana selvitetään mahdollisuuksia hyödyntää nykyistä enemmän yhtiön käyttämiä suomalaisia alihankkijoita.

– Meillä on hyvät suhteet heihin. Meille on tärkeää tehdä töitä olosuhteissa, jotka jättävät pienen ympäristöjalanjäljen, Ihamuotila toteaa.

Marimekko Oy tavoittelee yt-neuvotteluissa 60 henkilötyövuoden vähennyksiä ja Sulkavan sekä Kiteen laitosten sulkemisia. Yt-neuvotteluissa myös siirto toiseen toimipisteeseen on mahdollista, mutta sulkavalaisille laukkuompelijoille tuskin on töitä tarjolla.

– Marimekko on kansainvälistynyt viime vuosina hyvin vahvasti. Näin olemme kyenneet palkkaamaan niin sanottuja pääkonttoritoimijoita kehittyneisiin tehtäviin, markkinointiin, tuotekehityksiin ja vähittäiskaupan kehittämiseen.

Yt-neuvotteluista ilmoittamisen jälkeen Marimekon osake lähti nousuun Helsingin pörssissä. STT:n mukaan Kiteen ja Sulkavan tehtaiden työntekijät marssivat ulos saatuaan tiedon yt-neuvotteluista. Henkilöstö palaa töihin perjantaina.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.