Mainos

Markkinaraati aloitti: Hissiyhtiö Kone on talvisodan ihme

Huomenta Suomen uusi Markkinaraati aloitti tänä aamuna ruotimalla hissiyhtiö Koneen valtavaa menestystä. Sitä verrattiin jopa talvisodan ihmeeksi.

Kone kertoi eilen viime vuoden liikevoittonsa kasvaneen vuoden aikana 15 prosenttia 953 miljoonaan euroon.  Samalla kerrottiin Aasian ja Tyynenmeren merkityksen kasvusta Koneelle. Kiinassa Koneen markkinaosuus kasvoi 18 prosenttiin ja maailmanlaajuisesti 19 prosenttiin.

Samalla Kone kertoi toimitusjohtajan vaihdoksesta: Matti Alahuhdan tilalle nousee yhtiön talousjohtaja Henrik Ehrnrooth.

Huomenta Suomen Markkinaraati korosti, että Alahuhta nosti yhtiön menestykseen, mutta että siihen tarvittiin myös muun henkilökunnan panos.

– Koneen menestystä voi verrata talvisodan ihmeeseen.  Kone on innovoinut jatkuvasti uutta, se on ollut kilpailukykyinen suhdanteista huolimatta ja se on fokosoitunut oikeille markkinoille, Kauppalehden toimituspäällikkö Jari Saario totesi.

Oikeiden markkinoiden eli Aasian merkitystä Koneen menestyksessä korosti myös Nordean tutkimusjohtaja Aki Kangasharju.

MTV Uutisten politiikan- ja taloustoimituksen päällikkö Timo Haapalan mielestä muut suomalaiset yritysjohtajat voisivat ottaa mallia Alahuhdasta.

– Alahuhta on puhunut verotuksesta, ettei sitä ole enää varaa kiristää, mutta muuten Koneen tekeminen ei ole jatkuvaa itkemistä ja valitusta Suomen kurjista oloista. Alahuhdasta voisi ottaa mallia, hän voisi kasvattaa muitakin vientiin, Haapala sanoi.


Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.