Mainos

Markkinat eivät hermostuneet Argentiinan vuoksi

Argentiinan taloudellinen ja poliittinen kriisi ei hermostuttanut maailman pääomamarkkinoita tänään. Mahdollisen devalvaation tai velkojen maksun jäädytyksen vaikutusten arvioitiin olevan huomattavasti pienemmät kuin esimerkiksi Venäjän vuoden 1998 romahduksen.

Argentiinan tapauksessa vaikutuksia lievittää se, että maan vaikeudet on tiedetty jo pitkään. Markkinat ovat varautuneet vaikka siihen, että Argentiina tekisi täydellisen vararikon. Analyytikkojen mukaan juuri yllätykset ovat pahimpia markkinoiden kannalta.

Pahiten Argentiinan vararikko iskisi espanjalaisiin pankkeihin ja muihin yrityksiin, joilla on runsaat saatavat Argentiinasta. Pankkien ohella öljy-yhtiö Repsol ja teleoperaattori Telefonica saattavat saada pahasti takkiinsa Argentiinasta. Niidenkin ongelmia pidetään hallittavina.

Argentiinan talous supistui vuoden kolmannella neljänneksellä 4,9 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna, maan talousministeriö kertoi perjantaina. Talouden supistuminen uhkaa maan kykyä maksaa massiivista, 146 miljardin euron (871 miljardin markan) velkaa.

(MTV3-STT-Reuters)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.