Mainos

Matkailuala jännittää taantuman vaikutuksia

Matkailuala seuraa jännittyneenä talouden kehitystä. Matkatoimistoilla viime vuoden myynti sujui hyvin ja siinä oli jopa kasvua, mutta tulevaisuudesta ei tiedä kukaan.

- Talven myynti on mennyt hyvin, ja kesän ennakkomyynti on jopa edellä edellisvuodesta. Koko totuus tulee kuitenkin näkyviin vasta kevään kuluessa, tiivistää toiminnanjohtaja Heli Mäki-Fränti-Uro Suomen matkatoimistoalan liitosta.

Liikematkailussa taantuma näkyy jo. Ulkomaiset firmat alkoivat kukkaronnyörien kiristelyn keväällä, ja suomalaiset yritykset seurasivat perässä alkusyksystä.

Viime vuoden myynti jäi pari prosenttia miinukselle. Liikematkailuun on ennustettu jopa viidenneksen pudotusta.

- Liikematkailu lähti rajuun laskuun loka-marraskuussa. Jos sillä linjalla jatketaan, tulossa on kovaa haipakkaa.

Kotimaan matkailu noussee

Suomalaisten vapaa-ajan matkailun kanssa alalla ollaan vielä toiveikkaita.

- Taantuma ei purista kaikkia. Meillä on esimerkiksi ikääntyvää väestöä, jolla on hyvä toimeentulo. Ne, joilla on rahaa matkustaa, voivat hyvin jatkaa sitä.

Laskusuhdanteessa povataan usein lähialueille suuntautuvan matkailun kasvua. Se voisi tarkoittaa nousua esimerkiksi risteilyissä ja kylpylälomissa.

Tilastokeskuksen tutkimuksissa kotimaan suosio on jo näkyvissä. Vapaa-ajan matkailu on myötätuulessa, mutta ulkomaan matkailu notkahti jo alkusyksystä.

Ulkomaan kohteissa Mäki-Fränti-Uro veikkaa paluuta Välimerelle kaukokohteiden sijaan.

- Vaikka eläminen esimerkiksi Thaimaassa on edullista, matkat sinne maksavat enemmän.

Brittituristeja luultavasti vähemmän

Suomeen suuntautuvassa matkailussa odotukset ovat matalalla. Matkailun edistämiskeskus on asettanut ulkomaalaisten matkailijoiden yöpymisissä kasvutavoitteeksi pyöreän nollan.

- Onnistumme, jos pysymme samalla tasolla kuin viime vuonna. Se tarkoittaa, että lähialueilta tulee enemmän matkailijoita ja laman pahiten vaivaamista maista vähemmän, toteaa markkinointijohtaja Anne Lind.

Joulumatkailussa ei näkynyt suurta muutosta. Kävijöitä saattoi olla hieman vähemmän, mutta he viipyivät vastaavasti pidempään. Lapin matkailukeskuksissa oli alueellisia eroja.

Britanniassa Suomen-matkat ovat kallistuneet punnan heikentymisen myötä. Matkanjärjestäjät eivät ole kuitenkaan pudottaneet Suomea tarjonnastaan.

- Suomen-matkat ovat kallistuneet keskimäärin 200 puntaa. Se varmaan tulee näkymään jossain vaiheessa.

Messuilla mitataan matkakuume

Yhtenä mittarina alan kehityksessä toimivat perjantaina Helsingissä avautuvat Matka 2009 -messut. Mäki-Fränti-Uro seuraa mielenkiinnolla, miten matkat menevät siellä kaupaksi.

Suomen messujen tiedottaja Lumia Ankkuri kertoo, että messuja käynnistellään hyvissä tunnelmissa taloustilanteesta huolimatta.

- Näytteilleasettajia on hieman enemmän kuin viime vuonna, ja messut ovat myös entistä kansainvälisemmät, Ankkuri sanoo.

- Kävijämääriä emme pysty ennustamaan, mutta odotamme pysyvämme Pohjois-Euroopan suurimpana matkailutapahtumana.

Viime vuonna messuilla oli vajaat 85 000 kävijää.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.