Mainos

Matkatoimistoille miljoonatappiot tuhkasta

Matkatoimistot ja matkanjärjestäjät ovat kärsineet suuret tappiot Islannin tuhkakriisin takia. Tappioita on tullut vähintään viisi-kuusi miljoonaa euroa, arvioi Matkatoimistoalan liitto.

Kuluja kertyi, kun asiakkaille maksettiin korvauksia peruuntuneista hotellivarauksista. Lisäksi henkilöstön työaikaa on kulunut korvausvaatimusten selvittämiseen. Peruutuksia tekivät kymmenettuhannet suomalaiset.

- Esimerkiksi jos 20 henkilöä on varannut Karibian-risteilyn eikä matka toteudukaan, matkanjärjestäjälle jää isot kustannukset, sanoo toimitusjohtaja Heli Mäki-Fränti Matkatoimistoalan liitosta.

Tuhkakriisi ja talouden epävarmuus eivät ole vieneet suomalaisten matkustusintoa. Ensi talven valmismatkoja varataan jo aktiivisesti.

Suomalaiset haluavat edelleen lämpimään ja veden äärelle. Suosituimmat vapaa-ajan matkojen kohteet viime vuonna olivat Espanja, Kanariansaaret, Kreikka ja Thaimaa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.