Mainos

Matkavakuutusten korvausajat venähtäneet

Korvauspäätöksen saaminen voi kestää jopa kaksi kuukautta, vaikka lain mukaan prosessi saisi viedä korkeintaan kuukauden.

Matkustajavakuutusten korvaushakemusten käsittelyajat ovat venähtäneet monissa vakuutusyhtiössä yli lakisääteisen yhden kuukauden ajan.

Taloussanomien mukaan korvaushakemukset saattavat jumittaa jopa kaksi kuukautta vakuutusyhtiöissä. Esimerkiksi Pohjolassa käsittelyaika on ollut pisimmillään yli kaksi kuukautta ja Tapiolassa yli kuukauden.

Korvauskäsittelyä ruuhkauttaa suomalaisten lisääntynyt ulkomaan matkailu. Matkailijat myös tuntevat paremmin vakuutusturvansa.

Viime vuonna matkailijoille tapahtui noin 85 000 vahinkoa, joista maksettiin korvauksia lähes 35 miljoonaa euroa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.