Mainos

Merimiesten määrä Suomessa hiipuu

Suomen lipun alla purjehtivilla aluksilla merihenkilöstön määrä on kääntynyt laskuun viimeisen puolen vuoden aikana.

Ennusteen mukaan väheneminen jatkuu myös tulevaisuudessa. Varustamot kuitenkin pyrkivät pitämään henkilöstönsä määrän ennallaan. Tämä selviää varustamobarometristä, joka selvittää varustamoalan näkemyksiä kaksi kertaa vuodessa.

Kilpailu merillä kireää

Kilpailu merikuljetuksissa on varustamojen mukaan kiristynyt. Kaikkien barometriin vastanneiden varustamojen osalta rahtihinnat ovat pudonneet, kahdella kolmasosalla jopa huomattavasti.

Merikuljetuksille haasteita tuo kansainvälisen merenkulkujärjestön IMO:n määräys, jonka mukaan polttoaineen rikkipitoisuutta on laskettava. Tämä tuo varustamoille lisäkustannuksia, jotka siirtynevät rahtihintoihin.

Suomen kaupan ja teollisuuden logistiikkakustannukset ovat jo nyt kilpailijoita korkeammat, joten kustannuksia todennäköisesti alennetaan esimerkiksi toimintaa tehostamalla.

Eräs mahdollisuus on keskittää Suomen ulkomaan meriliikennettä tietyille reiteille ja tiettyihin satamiin. Myös entistä suuremmat alukset tuovat säästöjä..

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.