Mainos

Merita-Nordbanken ennustaa 5,1 prosentin kasvua

Suomen talouden kasvuvauhti nousee Merita-Nordbankenin arvion mukaan tänä vuonna selvästi aiemmin ennustettua korkeammaksi. Kokonaistuotanto kasvaa pankin maanantaina julkistetun talouskatsauksen mukaan tänä vuonna 5,1 prosenttia, kun kasvu viime vuonna oli 3,5 prosenttia.

Kokonaistuotannon kasvuvauhti hidastuu Merita-Nordbankenin ennusteen mukaan ensi vuonna, mutta on edelleen 4,1 prosenttia. Vuonna 2002 pankin ekonomistit laskevat kokonaistuotannon kasvuksi 3,0 prosenttia. Vahvistuvan nousun taustalla on katsauksen mukaan ennen muuta maailmantalouden kasvun elpyminen, mutta myös heikkona pysytellyt euro. Se on vilkastuttanut vientiä euroalueen ulkopuolelle.

-Maailmantalouden myönteinen kasvuvire on voimistunut ja euroalueen suhdannekehitys on parantunut systeemaattisesti viime kesästä lähtien. Euroalueella ollaan lähivuosina pääsemässä hieman yli 3 prosentin kasvuun, mikä on historiallisesti korkea luku, sanoi Merita-Nordbankenin pääekonomisti Juha Ahtola. Euroalueen kasvu on Ahtolan mukaan laajapohjaista, sillä niin vienti, investoinnit kuin kulutuskin vahvistuvat. Hänen mukaansa näyttää siltä, että euroalueella on käynnissä Saksojen yhdistymisen jälkeen ensimmäinen "perinteiseltä haiskahtava suhdannenousu", jota eivät häiritse suuret rakenteelliset muutokset tai niiden jälkimainingit.

Suomen työttömyysaste laskee talousennusteen mukaan kokonaistuotannon kasvun vauhdittamana tänä vuonna 10,2 prosentista 9,1 prosenttiin. Ensi vuonna työttömyyden ennustetaan alenevan 8,1 prosenttiin ja vuonna 2002 edelleen 7,5 prosenttiin. Vahvistuvan nousukauden myötä Suomen inflaatiovauhti kiihtyy tänä ja ensi vuonna. Suomen inflaatio ylitti jo joulukuussa Euroopan keskuspankin 2,0 prosentin tavoitetason. Inflaatio on ennusteen mukaan tavoitetasoa nopeampaa tänä ja ensi vuonna, mutta hidastuu vuonna 2002 tavoitetasolle.

-Tuontihintojen jyrkän nousun vuoksi kuluvan vuoden inflaatio nousee keskimäärin yli kahden prosentin. Odotamme inflaation olevan sekä tänä että ensi vuonna 2,3 prosenttia, sanoi Ahtola. Jos öljyn hinta ei alene, niin inflaatio pysyy hänen mukaansa helposti 2,5-3,0 prosentissa, minne se lähikuukausina nousee. Valtion talouden rahoitusylijäämät kasvavat lähivuosina hyvän talouskasvun ja korkeana pysyneen verotuksen johdosta. Koko julkisen sektorin ylijäämä nousee ennusteen mukaan tänä vuonna 4,0 prosentista 6,0 prosenttiin. Ensi vuonna ylijäämä kohoaa 7,0 prosenttiin ja pysyy siinä myös seuraavana vuonna.

-Suomi on tulossa onnelliseen tilaan, jossa vielä hiljattain vallinneet valtion talouden alijäämien rahoitusongelmat ovat nopeasti kääntymässä ylijäämiksi. Ei pidä yllättyä, jos verotus nousee kotimaisen talouspolitiikan keskeiseksi puheenaiheeksi, huomautti Ahtola.
(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.