Mainos

Merita-Nordbanken jatkaa Christiania-tarjoustaan

Merita-Nordbanken MNB on jatkanut jälleen tarjoustaan norjalaisesta Christiania-pankista.

Merita-Nordbankenin Christiania-pankista nyt tekemä tarjous on kaiken kaikkiaan yhdeksäs. Ensimmäinen tarjous tehtiin jo viime syksynä, mutta Norjan valtiolla on ollut vaikeuksia päättää pankin myynnistä.

MNB:n uusin tarjous on voimassa 9:nteen lokakuuta. Tarjoushinta on 44 kruunua osakkeelta. Norjan valtiovarainministeriön tuoreimman tiedon mukaan kaupat tehdään lokakuun lopussa.

Norjan valtio on pankin suurin yksittäinen omistaja. Norjan valtiovarainministeriön mukaan pankki myydään eniten maksavalle.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.