Mainos

Meriteollisuuden yrittäjät järjestäytyivät Turun telakka-asiassa

Meriteollisuuden verkostoyritykset ovat vahvistaneet rivejään telakka-asian suhteen järjestäytymällä ja päättämällä yhteisistä tavoitteistaan.

Yhteensä 40 yritystä herätti henkiin 1980-luvulla perustetun Suomen telakkateollisuuden alihankkijat ry:n, kertoo puheenjohtaja Juha Hietarinta.

Yritykset valitsivat itselleen johtoryhmän, jonka yhtenä tehtävänä on varmistaa TUI-laivojen rakentaminen. Lisäksi johtoryhmän tehtävänä on laatia ehdotuksia sille, miten laivojen rakentaminen Suomessa saadaan jälleen kannattavaksi, todetaan järjestön tiedotteessa. Hietarinnan mukaan yritykset ovat tarvittaessa valmiita sijoittamaan hankkeeseen pääomia.

STX Finlandin Turun telakan on pelätty menettävän siltä jo tilatut kaksi TUI Cruises -varustamon risteilijää rahoitusongelmien takia.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.