Mainos

Metsä-Tissuen tulos kaksinkertaistui

Pehmopaperiyhtiö Metsä Tissue kaksinkertaisti tammi-syyskuun tuloksensa.

Yhtiön osavuosikatsauksen mukaan tulosta rahoituserien jälkeen kertyi 32,1 miljoonaa euroa, kun vuotta aiemmin vastaavan ajan tulos oli 14,6 miljoonaa. Yhtiö arvioikin, että se parantaa koko vuoden tulosta edellisvuoteen verrattuna.

Tammi-syyskuussa Metsä Tissuen liikevaihto laski noin kaksi prosenttia 477 miljoonaan euroon. Liikevaihdon laskuun vaikutti yhtiön mukaan se, että keskimääräiset myyntihinnat jäivät noin viisi prosenttia viime vuoden tasosta, vaikka myyntimäärä nousivat lähes kolme prosenttia.

Metsä Tissuen kuluttajatuotteita ovat wc-paperit, talouspyyhkeet, nenäliinat ja kasvopaperit. Lisäksi yhtiö valmistaa serviettejä ja lautasliinoja. Pehmopapereiden suurin tuoteryhmä on vessapaperi.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.