Mainos

Metsäliiton tulos koheni alkuvuonna

Metsäliiton mukaan kulukuurien vaikutukset alkavat näkyä tuloksessa, mutta tuloksentekokykyä pitää yhä vahvistaa. Konsernin tulos ennen veroja parani tammi-maaliskuussa 64 miljoonaan euroon, kun se viime vuonna vastaavaan aikaan oli reippaasti tappiolla.

Konsernin pääjohtajan Kari Jordanin mukaan kehitys on ollut lupaavaa ja esimerkiksi kartongin kysyntä on kasvanut. Myös Metsäliittoon kuuluva paperi- ja kartonkiyhtiö M-real paransi tulostaan alkuvuonna.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.