Mainos

Metsäteollisuus: Puukaupassa positiivisia merkkejä

Metsäteollisuuden tammi-heinäkuun puukaupat yksityismetsistä jäivät noin 3,7 miljoonaan kuutioon. Ostot olivat hieman yli kolmannes eli 35 prosenttia viime vuoden vastaavana aikana ostetusta määrästä.

Vaikka EK:n suhdannebarometrin mukaan suhdannekuva on kokonaisuutena edelleen varsin synkkä, suhdanneodotuksissa on metsäteollisuuden mukaan nähtävissä hienoista paranemista. Tämä näkyy myös viime viikkojen puukaupan hienoisena piristymisenä.

Heinäkuun puunostomäärä nousi 11 prosentilla kesäkuusta ja oli noin 398 000 kuutiometriä. Mäntytukin ostot jäivät 62 prosenttia, kuusitukin 61 prosenttia ja koivutukin 76 prosenttia pienemmäksi kuin viime vuoden tammi-heinäkuussa.

Mänty- ja koivukuitupuun ostomäärät olivat noin 75 prosenttia ja kuusikuitupuun 69 prosenttia pienempiä kuin vuoden 2008 vastaavana aikana.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.