Mainos

Metsäteollisuus saavutti ennätyslukemat

Metsäteollisuuden tuotanto saavutti viime vuonna kaikissa tuoteryhmissä uudet ennätyslukemat, Metsäteollisuusyhdistyksen tänään julkaisemat tilastot kertovat. Tuotanto lisääntyi keskimäärin viisi prosenttia. Nopeimmin kasvoi vanerin tuotanto, kahdeksan prosenttia 1,2 miljoonaan kuutiometriin.

Sahatavaran tuotanto lisääntyi viisi prosenttia 13,3 miljoonaan kuutiometriin. Sellun tuotanto kasvoi vajaat kolme prosenttia, ja puumassa tuotettiin 11,9 miljoonaa tonnia. Paperin ja kartongin tuotannossa saavutettiin myös ennätystaso, 13,5 miljoonaa tonnia, mikä on 4,3 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin.

Aikakauslehtipaperin tuotanto kasvoi ripeästi, mutta sanomalehtipaperin ja eräiden erikoispapereiden tuotanto väheni. Kasvu oli ripeätä suurimman osan vuotta, mutta aivan vuoden lopulla tuotannon kasvu hidastui. Erityisesti sahatavaran tuotanto laski, mutta myös hienopapereiden markkinatilanne vaikeutui.

(STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.