Mainos

Metso myy kolme konepajaa

Metso-konserni on sopinut myyvänsä Porissa, Parkanossa ja Loviisassa konepajatoimintaa harjoittavan Metso Worksin Hollming Oy:lle. Liiketoiminnan arvioidaan siirtyvän ostajalle huhtikuussa 2002.

Kauppa on osa Metson strategisen linjauksen mukaista laajentumista perinteisestä laitevalmistajasta palvelujen ja asiakkaiden ydinprosessien kokonaisvaltaiseksi toimittajaksi. Osapuolet ovat sopineet, että kauppahintaa ei julkisteta.

Metso Works toimii koneiden ja laitteiden sopimusvalmistajana Metso Paperin ja Metso Mineralsin liiketoimintayksiköille sekä useille ulkopuolisille asiakkaille. Metso Worksin liikevaihto vuonna 2001 oli 38 miljoonaa euroa. Henkilökunnan määrä on yhteensä 532 henkilöä.

Hollming-konserni on metalliteollisuutta ja varustamotoimintaa harjoittava yritys, jonka kolme toimialaa ovat kylmäkalustetuotanto (Norpe Oy), konepajaryhmä (Kankaanpään Konepaja Oy, Auramarine Oy ja Robotiikka Oy) sekä merikuljetuspalveluja tarjoava Crystal Pool Oy. Hollmingin keskushallinto sijaitsee Raumalla. Vuonna 2001 Hollmingin liikevaihto oli 120 miljoonaa euroa ja konsernin palveluksessa oli 770 henkilöä.

Metso-konserni on prosessiteollisuuden koneiden ja järjestelmien sekä huolto- ja asiantuntijapalvelujen maailmanlaajuinen toimittaja. Konsernin ydinliiketoimintoja ovat kuitu- ja paperiteknologia (Metso Paper), kiven ja mineraalien käsittely (Metso Minerals) sekä automaatio- ja säätöteknologia (Metso Automation). Vuonna 2001 Metso- konsernin liikevaihto oli 4,3 miljardia euroa ja henkilöstön määrä noin 30 000. Metson osakkeet noteerataan Helsingin ja New Yorkin pörsseissä.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.