Mainos

Metso Paper vähentää väkeä Suomessa ja Ruotsissa

Metso Paper suunnittelee vähentävänsä yhteensä noin 300 työntekijää Suomessa ja Ruotsissa.

Metso-konserniin kuuluva paperikoneiden valmistaja Metso Paper suunnittelee vähentävänsä 300 työntekijää. Vähennykset koskevat noin 300 työntekijää Suomessa ja Ruotsissa. Ratkaisulla tehostetaan toimintaa.

Suomessa vähennystarve kohdistuu pääosin yksiköihin Järvenpäässä, Jyväskylässä, Turussa, Karhulassa, Valkeakoskella ja Porissa. Ruotsissa neuvottelut aloitetaan Karlstadissa ja Sundsvallissa.

Vähennysten arvioidaan toteutuvan pääosin vuoden 2003 lopussa tai aivan vuoden 2004 alussa.

Yhtiön mukaan Metso Paperin toimintojen painopistettä siirretään uusille ja kasvaville markkina- alueille ja lähemmäksi asiakkaita vahvistamalla erityisesti Kiinan ja Etelä-Amerikan toimintaa. Painopisteen muutos merkitsee organisaatiorakenteen muutoksia Pohjoismaissa ja Pohjois-Amerikassa.

(MTV3)

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.