Mainos

Mökkikauppa tahmeaa ja mökkilaina kallista

Mökkikauppa käy yhä jähmeästi. Viime vuonna mökki- ja tonttikauppojen määrä tipahti 10 prosenttia, ja saman menon uskotaan jatkuvan.

Kaupoista kirjaa pitävästä Maanmittauslaitoksesta arvioidaan, että tämän kesänä mökkikauppa hiipuu jälleen kymmeneksellä. Tarkat puolivuotisluvut valmistuvat elokuussa.

Perinteisesti vilkkaimmat kauppakuukaudet ovat jo takana, sillä uuteen kesäpaikkaan halutaan yleensä juhannukseksi.

Kiinteistönvälitysyhtiö SKV:n mukaan taloudellinen epävarmuus näkyy kalliimman puoleisissa kohteissa.

- Selvästi näkee, että kun hintataso menee yli 200 000 euron, niin kysyntä selvästi hidastuu ja myyntiajat pitenevät, sanoo SKV:n toimitusjohtaja Mikko Parikka.

Monissa pankeissa joutuu mökkilainasta maksamaan korkeampaa hintaa eli marginaalia kuin asuntolainasta, sillä riski voi olla pankille isompi.

Joissain pankeissa eroa ei ole, mutta monesti marginaali alkaa kakkosella ja mökin vakuusarvo saattaa olla asuntoa pienempi.

- Kesäasuntojen taso vaihtelee huomattavasti perinteisistä maaseudun kesämökeistä korkeatasoisiin vapaa-ajan asuntoihin, ja tällä on luonnollisesti vaikutusta luoton ehtoihin, kertoo Danske Bankin henkilöasiakkaiden luotoista vastaava johtaja Anne Sinkko.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.