Mainos

MT: Metsänomistajat syyttävät metsäyhtiöitä kaupan jarruttamisesta

Metsänomistajat syyttävät metsäyhtiöitä puukaupan jarruttamisesta ja yrityksestä alentaa puun hintaa, kertoo Maaseudun Tulevaisuus.

- Juhlapuheissa metsäteollisuus kaipaa puukauppaan jatkuvuutta, oma käytös on jotain aivan muuta, sanoo MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola.

Omistajat odottivat syksyn puukaupasta vilkasta, mutta suurin osa teollisuuden tänä vuonna tarvitsemista puista on edelleen myymättä ja ostamatta.

Keski-Suomen metsänhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Ilpo Pentinpuro arvelee, että metsäyhtiöistä ainakin UPM ja Versowood ovat ostokiellossa. Pentinpuron mukaan metsänhakkuutarjousten määrä on romahtanut jopa kolmannekseen tavallisesta.

Myös MTK:n tutkimuspäällikkö Erno Järvinen ihmettelee metsäteollisuuden toimintaa. Hänen mukaansa sahat tarvitsevat yhä puuta, josta on ylitarjontaa.

- Talouden epävarmuus heijastuu myös puukauppaan. Suomalaisen metsäteollisuuden kilpailukyky on kuitenkin hyvä, Järvinen sanoo.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.