Mainos

MTV:n Kärki Talvivaarasta: Valtion pitää valita ruton ja koleran väliltä

MTV Uutisten taloustoimittaja Jussi Kärki arvioi, että kaivosyhtiö Talvivaaran tilanne on nyt erittäin vakava.

 -Vaikka yhtiön johto korostaa nikkelin tuotannon lisääntyvän, samalla tappiot vain pahenevat ja kassa tyhjenee, Kärki sanoo.

 Kärjen mukaan on hyvin harvinaista, että yhtiö itse väläyttää konkurssin mahdollisuutta, niin kuin tänään tapahtui. Hän uskoo, että valtion sijoitusyhtiö Solidium laittaa lisää rahaa kaivosyhtiöön, koska Talvivaara "kuuluu sarjaan pakko pelastaa".

 -Näyttää siltä että valtion pitää valita ruton ja koleran väliltä. Jos Talvivaara ei saisi rahoitusta, se voisi kaatua ja silloin jälkien siivous jää valtion kontolle eli veronmaksajille on tulossa laskua tavalla tai toisella, Kärki analysoi.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.