Mainos

Myllykoski Paperista lähtee 66

Kymenlaaksossa Anjalankoskella toimiva paperitehdas Myllykoski Paper Oy vähentää henkilöstöään 66 ihmisellä. Yhtiössä päästiin tänään paikalliseen sopimukseen.

Sen mukaan suoria irtisanomisia ei tehdä, vaan yhtiö vähentää väkeään pehmein keinoin eli pääasiassa eläkejärjestelyin. Syyt ovat taloudelliset ja tuotannolliset.

-Varsinkin kilpailukyvyn parantaminen on ollut yhtenä päällimmäisenä syynä väen vähentämiseen, toimitusjohtaja Sverre Norrgård sanoo.

Yt-neuvotteluja on Myllykoskella käyty jo maaliskuusta saakka ja välillä niitä käytiin liki puoli vuotta myös liittojen välillä. Alun perin Myllykoski Paper oli vähentämässä henkilöstöään lähes sadalla työntekijällä. Henkilövähennykset on tarkoitus suorittaa loppuun ensi syksyyn mennessä. Myllykoski Paperissa on Anjalankoskella töissä runsaat 900 ihmistä.

-Onhan kenttä tietenkin nyt helpottunut, kun päästiin edes jonkinlaiseen tulokseen. Toisaalta ei tällaista joululahjaa olisi kaivattu, varapääluottamusmies Esa Mäisti kuvaili työntekijöiden tunteita tehtaalla.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.