Mainos

Nobelisti Suomen taloustilanteesta: “Voisimme puhua siitä eeppisenä katastrofina"

Taloustieteen Nobel-palkinnon vuonna 2008 voittanut Paul Krugman käsittelee tuoreimmassa New York Timesissä julkaistussa kolumnissaan muun muassa Suomea. 

Krugman aloittaa listaamalla Suomen vahvuuksia: maa on Euroopan mallikansalainen, sillä on rehellinen hallitus, vakaa rahatalous ja vahva luottoluokitus, mikä tarkoittaa halpaa rahaa markkinoilta. 

Seuraavassa hengenvedossa Princetonin ylipiston kansantaloustieteen professori kuitenkin muistuttaa kylmäävistä tosiasioista. Suomi on ollut kahdeksan vuotta lamassa, jonka aikana maan bruttokansantuote on romahtanut 10 prosenttia, eikä talouskriisi osoita talttumisen merkkejä. 

– Itseasiassa, ellemme olisi keskellä painajaista Etelä-Euroopan kanssa, Suomen talousongelmista voitaisiin puhua eeppisenä katastrofina, Krugman tylyttää.

Suomi ei ole yksin

Hän huomauttaa, että Suomi ei ole ongelmineen yksin, vaan suomii myös Tanskan ja Hollannin taloudenpitoa. Ranskaa hän sen sijaan pitää vahvempana kuin moni uskoo maan olevan.

Suomen talouden ongelmiksi arvostettu talousguru listaa erityisesti puutavaratuotteiden heikon menekin ja suomalaisten tuotannon ongelmat. Esimerkkinä hän käyttää takavuosien ylpeydenaihetta Nokiaa. 

Yhteiseksi nimittäjäksi useiden euromaiden talousongelmille Krugman näkee euron. Kyseessä on hänen mukaansa taloudellinen pakkopaita, sillä se ei mahdollista valuutan devalvoimista, jonka avittamana Suomi selvisi nopeasti 90-luvun alun lamasta. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.