Mainos

Nokia ei riittänyt nostamaan pörssiä plussalle

Nokian piristyminen päivän päätteeksi 0,4 prosentinnousuun ei riittänyt nostamaan koko pörssin hintakehitystä kuvaavaa Hex-indeksiä nollan paremmalle puolelle.

Lasku tosin jäi 0,1 prosenttiin ja indeksi päätyi 4881,57 pisteeseen.

Osaltaan tunnelmia Euroopan pörsseissä latisti keskuspankin korkopäätös, sillä EKP laski ohjauskorkoa odotettua vähemmän.

Yleisindeksiä ja painorajoitettua portfolioindeksiä (-0,6 %) painoi Pohjolan, Sammon ja suurten metsäyhtiöiden alamäki. Pohjolan hinta suli 8 prosenttia 14,35 euroon. Pääomistaja Suomen äänen vahvistuminen Pohjalassa nosti menneisyyden haamut pimennoista vasta sulattelun jälkeen. Vanhoista valtataisteluista on huonoja muistoja.

Sammon osakkeen hinta jatkoi nyt hieman päälle 5 prosentin laskussa, millä osakkeen hinta jäi 5,12 euroon. Metsäyhtiöstä M-Real sinnitteli nousussa. Sen kurssi vahvistui1,8 prosenttia melkein 7 euroon.

Alkuviikon noussut Benefon halpeni 5 prosenttia 74 senttiin. KCI KoneCranesin yhtiökokouksessa toimitusjohtaja Stig Gustavson summasi alkaneen vuoden näkymiä sanomalla, että vaikka taivas on tummia pilviä täynnä, vuoden odotetaan sittenkin tarjoavan enemmän mahdollisuuksia kuin uhkakuvia. Yhtiön osakkeen hinta laski muutamalla sentillä 20,60 euroon.

Proha kertoi varsinaisen pörssipäivän jälkeen myyneensä liiketoimintaa Ranskassa, mutta 0,4 miljoonaa euron kaupalla ei ole olennaista vaikutusta liikevaihtoon tai toiminnalliseen tulokseen.

Vaihtoa kertyi 350 miljoonaa euroa.

New Yorkissa aamun osakekauppaa varjosti Irakin kriisin ohella työttömyyskorvaushakemusten lisääntyminen. Parin tunnin kaupankäynnin kurssit olivat keskimäärin noin 1 prosentin laskussa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.