Mainos

Nokia: Irtisanomisilta ei voi välttyä

Nokian toimitusjohtajan Olli-Pekka Kallasvuon mukaan matkapuhelinjätti aloittaa mittavan säästöohjelman. Yhtiöllä on edessään 700 miljoonan vyönkiristys.

Nokian mukaan henkilöstön vähennyksiä ei voi välttää. Toimitusjohtaja Kallasvuo ei täsmentänyt sijoittajille, millaisista määristä on kyse.

- Nokian tärkein prioriteetti on nyt kokonaiskustannusten vähentäminen ja vahvan pääomarakenteen säilyttäminen, Kallasvuo perustelee säästötoimia. Mitään tarkempaa tietoa tulevista säästöistä ei Kallasvuo kuitenkaan kerro.

Kallasvuo näkee suuria uhkia Nokian toimintaympäristössä.

- Makrotaloudellinen toimintaympäristö on heikentynyt viime viikkoina erittäin nopeasti, ja kuluttajien vielä entistäkin heikompi luottamus, ennätykselliset valuuttakurssivaihtelut ja luotonsaantimahdollisuuksien heikentyminen vaikuttavat edelleen toimialaamme, Kallasvuo listaa yhtiön haasteita.

Alan suurista haasteista huolimatta Nokia jatkaa panostusta kasvuun.

- On kuitenkin tärkeää, että Nokia jatkaa panostusta tulevaisuuden kasvuun oikeassa tahdissa. Uskomme, että Nokialla on valtava mahdollisuus luoda lisäarvoa, kun Internet-palvelumarkkina kehittyy ja kasvaa. Olemme perinteisesti olleet muutoksen ajurina ja olemme sitä tulevaisuudessakin, Kallasvuo vakuuttaa.

Nokia jakaa kannustimia

Nokia on ilmoittanut kuitenkin jakavansa 6500 työntekijälleen "tulosperusteisia osakepalkkioita" siinäkin tapauksessa, että yhtiön liikevaihto laskee vuosina 2009-2011.

Yhtiö tarkentaa, että nämä maksetaan sillä edellytyksellä, että yhtiön tulos saavuttaa "ennalta määritellyn vähimmäistason vähintään toisella kahdesta erillisestä suorituskriteeristä".

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.