Mainos

Nokia jäämässä Motorolan jalkoihin Kiinassa

Motorola jatkaa voittotaivaltaan Kiinassa. Nokia on jäämässä pahasti amerikkalaisen kilpailijansa jalkoihin.

Amerikkalainen Motorola kasvattaa eroaan Nokiaan maailman suurimmilla matkapuhelinmarkkinoilla Kiinassa. Kilpailijan menestys on käymässä kiusalliseksi Nokialle, sillä myynti Kiinassa kasvaa valtavasti: maassa on vielä miljardi ihmistä vailla matkapuhelinta.

Motorolalla on Kiinassa 30 prosentin markkinaosuus, minkä se laskee seitsemän prosenttiyksikköä Nokiaa suuremmaksi. Mikä pahinta, ero kasvoi viime vuonna.

Kovin näkyvästi Nokia ei näyttäisi ykköspaikkaansa Kiinassa havittelevan takaisin. Taloudellisessa keskuksessa Shanghaissa muutaman vuoden sisällä nousseiden pilvenpiirtäjien päällä komeilevat kansainväliset tuotemerkit mutta yksi on joukosta poissa. Motorola on tarttunut valttikorttiinsa häikäilemättä.

Uusien puhelinten esittely osutettiin viime viikolla Kiinaan, ja kansainvälinen yleisö sai kuulla Nokiaa kuritettavan myös muilla kehittyvillä markkinoilla. Jos puhelimien perusteella pitäisi päättää, Nokian asema on vahva. Tekninen etumatka Motorolaan on säilynyt - mutta muotoilu rajoittaa.

Motorolan intoilun Kiinasta ymmärtää hyvin, sillä 1,3 miljardista ihmisestä vasta reilut 200 miljoonaa omistaa matkapuhelimen. China Telecom on maailman suurin operaattori ja kilpalija China Unicon todennäköisesti toiseksi suurin. Myös palvelujen kasvu näyttää lähes rajattomalta. Joka neljäs maailmassa lähetetty tekstiviesti kulki viime vuonna kiinaksi.

(MTV3)

(Talousuutiset 16.01.2003)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.