Mainos

Nokia julkisti kolme uutta puhelinmallia

Odotetuin uusista puhelinmalleista on uusi älypuhelin, jossa on mukana muun muassa televisio, video, internet-selain sekä kamera.

Nokia julkisti tänään Monacossa kolme uutta matkapuhelinmallia. Malleista yksi on odotettu 7710-älypuhelin, jossa on televisio, video, internet-selain, stereomusiikkisoitin ja megapikselikamera. Se tulee Aasian markkinoille loppuvuodesta.

Monacossa esiteltiin myös mallit 3230 ja 6020, joissa on muun muassa kamera.Ne tulevat myyntiin ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Uudet puhelinmallit mukaan lukien Nokia on tuonut tänä vuonna markkinoille 27 uutta mallia. Ensi vuoden tavoite on 20 uutta mallia, kertoi yhtiön multimedia-yksikön vetäjä Anssi Vanjoki yritystilaisuudessa.

Nokian tähtäin matkapuhelinmarkkinoilla on yhä 40 prosentissa. Vanjoen mukaan tavoitteesta ei ole luovuttu. Yhtiö ilmoitti huhtikuussa menettäneensä asemiaan kännykkämarkkinoilla kilpailijoilleen. Se ennakoi osuutensa kolmannen vuosineljänneksen lopussa olevan 33 prosenttia.

Tietoturvayhtiö F-Secure kertoi tänään yhteistyöstään Nokian kanssa. Sen lehdistötiedotteen mukaan älypuhelimiin tarkoitettu virustentorjuntaratkaisu tulee jakeluun Nokia 7710 -älypuhelimen kanssa.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.