Mainos

Nokia ostaa Intellisync-yhtiön

Matkapuhelinyhtiö Nokia ostaa 368 miljoonalla eurolla amerikkalaisen Intellisync-yhtiön.

Intellisync valmistaa langattomia sähköpostiratkaisuja. Yhtiöllä on 450 työntekijää. Yrityskauppa saataneen päätökseen ensi vuoden alkupuolella. Intellisyncin osakkeenomistajille maksetaan 5,25 Yhdysvaltain dollaria osakkeelta.

Vuonna 1993 perustettu Intellisync on alustariippumattomien langattomien viestintä- ja matkapuhelinsovellusten markkinajohtaja. Sen tuotteita käyttävät lukuisat teleoperaattorit ja suuryhtiöt eri puolilla maailmaa. Asiakkaisiin lukeutuvat muun muassa America Online, Microsoft, NTT DoCoMo ja Yahoo.

Nokian mukaan yritysosto parantaa sen kilpailuasemia yrityksille tarjottavissa mobiilipalveluissa, sillä Intellisync on "yritysmobiliteettisovellusten ja mobiiliratkaisujen edelläkävijä".

- Yritykset kohtaavat erilaisia haasteita valitessaan laitteita, joilla päästään turvallisesti sähköpostiin ja joissa yritystieto on turvassa. Samalla järjestelmien tukeminen on tullut operaattoreille entistä haasteellisemmaksi. Haluamme yksinkertaistaa työntekijöiden mobilisointia riippumatta yritysasiakkaidemme lähtötilanteesta, sanoo Nokian Enterprise Solutions -yksikön johtaja Mary McDowell.

Analyytikoiden mukaan kauppa sopii hyvin Nokian strategiaan, jossa ohjelmistopuoli on noussut entistä tärkeämpään rooliin. Kauppahintaa pidettiin kalliinpuolisena, mutta toisaalta kauppaa pidettiin pienenä Nokian kokonaisuuteen nähden. Osakemarkkinat eivät kaupasta juuri riehaantuneet, sillä illansuussa Nokian osakekurssi oli noin prosentin verran miinuksella.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.