Mainos

Nokia ostaa liiketoimintaa Panasonicilta

Nokia Networks aikoo ostaa osan Panasonicin langattomien verkkojen liiketoiminnasta, Nokia kertoo tiedotteessaan.  

Nokia on ostamassa Panasonicilta matkapuhelimien LTE/3G- tukiasematoimintaa ja siihen liittyvää muuta liiketoimintaa.  

Sopimukseen yritetään päästä syyskuun loppuun mennessä. Kauppa pyritään saamaan päätökseen ensi vuoden alussa.  

Samalla Panasonicin kyseisen liiketoiminnan asiakkaiden ja työntekijöiden Japanissa on tarkoitus siirtyä Nokialle.  

Kauppahintaa ei kerrota.  

Nokia tahtoo kaupalla vahvistaa asemaansa Japanin verkkolaitemarkkinoilla.   

Heinäkuun alussa Nokia Networks kertoi ostavansa yhdysvaltalaisen SAC Wirelessin. Nokia on tänä vuonna ostanut muitakin pieniä yhtiöitä.   

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.