Mainos

Nokia ottamassa isoa luottolimittiä

Nokia on kansainvälisten pankkilähteiden mukaan hankkimassa isoa luottolimiittiä markkinoilta. Lähteiden mukaan vireillä oleva syndikoitu luottolimiitti olisi 2 miljardia euroa eli melkein 12 miljardia markkaa.

Nokiasta markkinahuhuja ei kommentoitu. Lähteiden mukaan Nokialla ei pitäisi olla vaikeuksia lainan järjestämisessä, sillä kansainvälisten luottoluokituslaitosten arviot Nokiasta ovat hyviä. Toisaalta jotkut muistuttivat, että kansainvälisten luokittajien reittauksissa ei ole vielä ehditty ottaa huomioon Nokian vastikään ilmoittamia suuria asiakasrahoituspaketteja.

Suuryritykset hankkivat yleisesti itse rahoituksen markkinoilta. Summa on aina suhteutettava yrityksen kokoon. Vuodenvaihteessa Nokialla oli lainaa yhteensä noin 1,3 miljardia euroa.

Vastaavanlaisia, vuosina 2003 ja 2004 erääntyviä luottolimiittijärjestelyjä yhtiöllä oli yhteensä 850 miljoonan dollarin arvosta. Luottolimiittien avulla pidetään yllä joustavuutta pitkäaikaisessa rahoituksessa.

(STT-Reuters)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.