Mainos

Nokia: Patenttikiistat HTC:n kanssa sovittu lopullisesti

Nokia on sopinut kaikki patenttikiistansa taiwanilaisyhtiö HTC:n kanssa. Nokia kertoo tiedotteessaan, että yhtiöt ovat nyt lopettaneet oikeudenkäynnit kiistoistaan sekä tekevät jatkossa patentti- ja teknologiayhteistyötä.

Tarkat sopimusehdot ovat Nokian mukaan luottamuksellisia. HTC:n kerrotaan kuitenkin maksaa Nokialle korvauksia.

Nokia aloitti oikeustaistelun HTC:tä vastaan toissa vuonna. Viime syyskuussa Nokia voitti Yhdysvalloissa kiistan kahdesta patentista HTC:tä vastaan, ja lokakuussa myös brittiläinen oikeusistuin tuomitsi erään patenttikiistan Nokian hyväksi. Tuolloin HTC aikoi valittaa tuomiosta.

Patenttikiistat matkapuhelinteknologiasta ovat yleisiä matkapuhelimien ja taulutietokoneiden valmistajien parissa.

 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.