Mainos

Nokia Siemens vähentää rajusti Suomessa

Verkkoyhtiö Nokia Siemens vähentää Suomesta jopa 1700 työntekijäänsä seuraavan kolmen vuoden aikana. Helsingissä ja Espoossa työntekijät ovat marssineet jo ulos työpaikoiltaan. Myös saksalaiset työntekijät järkyttyivät uutisesta.

Nokia Siemens Networks aloittaa yt-neuvottelut 700 työntekijän vähentämiseksi Suomessa.

Ilmoitettu vähennystarve sisältyy yhtiön tavoitteeseen supistaa henkilöstöään 1500-1700 työntekijällä vuoteen 2010 mennessä. Nokia Siemens Networksilla on Suomessa noin 10 000 työntekijää.

Lisäksi yhtiö kertoi aloittavansa neuvottelut Saksassa henkilöstön vähentämisestä. Saksassa työpaikan menettäminen uhkaa 2800-2900:aa henkilöä.

Nokia Siemensillä on Saksassa 13 000 työntekijää, joten supistukset kohdentuvat suhteellisesti rankemmin Saksaan kuin Suomeen.

Muiden maiden vähennyksistä Nokia Siemens kertoo myöhemmin. Nokia Siemensin palveluksessa on yhteensä 60 000 työntekijää, joista yhtiö aikoo vähentää 9000 henkilöä neljän vuoden aikana.

Nokian ja Siemensin yhteinen verkkoyhtiö aloitti toimintansa huhtikuun alussa.

Espoossa ja Helsingissä ulosmarssi

Nokia Siemens Networksin ylemmät toimihenkilöt ovat marssineet ulos Espoossa ja Helsingissä.

Ylempien toimihenkilöiden luottamushenkilön Ari Tammisen mukaan kello 14 alkaneeseen ulosmarssiin osallistuu noin 1000-2000 henkilöä. Töihin on tarkoitus palata maanantaina.

Oulussa ristiriitaisia tunteita

Oulussa tiedot Nokia Siemens Networksin yt-neuvotteluista herättivät ristiriitaisia tunteita. Nokia Siemens Networksin Ruskon-tehtaalla työntekijät olivat järkyttyneitä.

- Vielä eilen meille vakuutettiin, että eiliset uutiset henkilöstön vähennyksistä ovat sensaationhakua. Tänään näimme, että uutisethan pitivät paikkaansa. Työntekijämme ovat olleet järkyttyneitä, sanoo varaluottamusmies, toimihenkiöiden työsuojeluvaltuutettu Janne Kärki Nokia Siemens Networksin Ruskon-yksiköstä.

Yt-neuvotteluiden alkua on kuitenkin odotettu koko kevät, joten tieto tuli myös helpotuksena.

- Monet ovat olleet jopa helpottuneita siitä, että yt-neuvottelut vihdoinkin alkavat. Epävarma tilanne on jatkunut jo niin pitkään, sanoo toimihenkilöiden luottamusmies Janne Lindström Nokia Siemens Networksin Limingantullin-yksiköstä.

Ulosmarssia Oulussa ei tänään järjestetty. Kumpikaan luottamusmies ei kuitenkaan ota kantaa siihen, aiotaanko sellainen järjestää tulevaisuudessa.

Janne Lindströmin mukaan irtisanomiset koskevat myös Oulun yksiköitä, mutta tarkoista määristä ei ollut vielä mitään tietoa.

- Meille on luvattu tarkempi infopaketti maanantaina, joten sen jälkeen tiedämme tilanteestamme paremmin. Sen tiedän, että irtisanomiset koskettavat myös Oulua, mutta missä laajuudessa, sitä en tiedä, Lindström sanoo.

Oulussa Nokia Siemens Networksilla on kolme yksikköä, joissa työskentelee yhteensä noin 2000 työntekijää.

Saksalaiset raivostuivat

Nokia Siemens Networksin saksalaiset työntekijät ovat raivostuneet yhtiön ilmoittamista supistuksista. He aikovat järjestää useita mielenilmauksia tulevien viikkojen aikana.

Ammattiliitto IG Metallin edustaja Michael Leppek kertoi, että työntekijät ovat sokissa Nokia Siemensin leikkausilmoituksen vuoksi.

Lakkoja lietsoo se, että irtisanomiset kohdistuvat Saksaan selvästi kovemmin kuin Suomeen. Nokia Siemensin 13 000 saksalaisesta työntekijästä saa lähteä peräti viidennes.

IG Metall on Saksan suurin ja vaikutusvaltaisin ammattiliitto.

(MTV3-STT-DPA)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.