Mainos

Suri saksalaislehdelle: Nokia suunnittelee paluuta kännykkämarkkinoille

Nokia valmistautuu palaamaan kännykkämarkkinoille, kertoo toimitusjohtaja Rajeev Suri saksalaisen Manager Magazinin haastattelussa.

Suri sanoo haastattelussa, että Nokia etsii parhaillaan yhteistyökumppaneita.   

Nokia myi matkapuhelinliiketoimintansa Microsoftille vuonna 2013. Kauppasopimuksessa sovittiin, että Nokia ei palaa puhelinmarkkinoille ennen kuin aikaisintaan vuoden 2016 loppupuolella.  

Nokia on jo aiemmin tuonut Kiinan markkinoille suunnatun tabletin, jonka on valmistanut sopimusvalmistaja Foxconn. Puhelinvalmistuksessa sovellettaisiin samaa mallia.  

Saksalaislehden haastattelusta kertoi Suomessa Kauppalehti. 

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.