Mainos

Nokia tukee Bochumin aluetta 20 miljoonalla

Nokia tukee 20 miljoonalla eurolla Saksan Bochumin alueen talouselämää. Nokia ja Nordrhein-Westfalenin osavaltio ovat perustaneet tukiohjelman alueelle. Myös osavaltio rahoittaa ohjelmaa 20 miljoonalla eurolla.

Tukiohjelma pyrkii houkuttelemaan Bochumin alueelle uusia yrittäjiä ja investointeja. Ohjelma yrittää myös löytää Nokian entiselle tehdaskiinteistölle uuden käyttäjän.

Nokia sulki kesäkuussa Bochumissa sijainneen tehtaansa, jonka tuotanto siirrettiin Romaniaan. Bochumin tehdas työllisti 2300 ihmistä.

Nordrhein-Westfalenin osavaltio on vaatinut Nokiaa palauttamaan sille 90-luvun lopulla maksetut noin 40 miljoonan euron tukiaiset. Korkoineen takaisin maksettavaa olisi kertynyt yhteensä noin 60 miljoonaa euroa. Nyt tehdyn paketin yhteydessä Nokia tiedotti, että tämä asia on sekä Nokian että osavaltion puolesta loppuun käsitelty.

Viime huhtikuussa Nokia lupasi Bochumin irtisanotuille 200 miljoonan euron korvaukset. Korvauksen suuruus riippuu työntekijän iästä, bruttopalkasta ja työsuhteen kestosta.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.