Mainos

Nokian E7-puhelin vihdoin Suomen kaupoissa

Nokian uusi yrityspuhelin E7-malli on tullut Suomessa kauppoihin tänään.

Ennakkotilauksia on Nokian mukaan tullut "runsaasti".

- Kyseessä on Nokian tämän vuoden ylivoimaisesti tärkein tuote, sanoo Nokian yritysratkaisuista vastaava johtaja Ukko Lappalainen.

E7-älypuhelin tulee Lappalaisen mukaan myyntiin myöhemmin keväällä myös Yhdysvalloissa.

Alunperin E7:n toimitusten piti alkaa viime vuoden lopussa.

Nokian osalta viikon tärkein päivä on perjantaina, jolloin yhtiö on luvannut kertoa uudesta strategiastaan pääomamarkkinapäivillä Lontoossa.

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.