Mainos

Nokian Elop on tutustunut jo salmiakkiin

Nokia aloitti uuden toimitusjohtajan etsinnän jo toukokuussa. Hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila kertoi yhtiön tiedotustilaisuudessa, että sopivia ehdokkaita etsittiin sekä yhtiön sisältä että ulkopuolelta.

Ollilan mukaan uuden toimitusjohtajan haulla haluttiin nopeuttaa yhtiön muutosta.

- Nyt ei ole aika katsoa taaksepäin, vaan eteenpäin. Neljän vuoden aikana oli menestystä, mutta emme olleet kaikkeen tyytyväisiä. Haluamme vain siirtyä seuraavaan vaiheeseen, Ollila vastasi toimittajan kysymykseen siitä, mitä virheitä väistyvä toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo on tehnyt.

Tuleva toimitusjohtaja, kanadalainen Stephen Elop kertoo tulevan työn olevan hänelle suuri kunnia. Hän korosti tiedotustilaisuudessa sitä, että aikoo alussa kuunnella paljon ihmisiä - sekä työntekijöitä, asiakkaita että sidosryhmäläisiä.

"Suomessa on jääkiekkoa ja mustia makeisia"

Elop sanoo ymmärtävänsä, että yhtiön johtamisen lisäksi hänellä on suuri vastuu siitä, että side Nokian ja suomalaisten välillä säilyy. Hän kertoi tilaisuudessa tarinan talviolympialaisista:

- Naisten jääkiekon palkintojenjaossa voittajina olivat kanadalaiset. Pronssimitalilla olivat suomalaiset. Uskon, että neljän vuoden päästä kannustukseni näiden välillä on jotenkin jakautuneempi kuin tuolloin, Elop kertoo.

Hän kertoo myös tutustuneensa Suomeen yhdessä Jorma Ollilan kanssa.

- Maistoin jotain mustaa makeistanne, mutta en pitänyt siitä, Elop nauroi.

Tiedotustilaisuuden jälkeen MTV:n taloustoimittaja Markus Pirttijoki luonnehti tulevaa toimitusjohtajaa näin:

- Vaikuttaa siltä, että olemme saamassa hänestä eloisan, viihdyttävän unelmavävyn.

(MTV3)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.