Mainos

Nokian ja Qualcommin patenttikiistasta ei uutta tietoa

Nokia on maksanut Qualcommille matkapuhelintekniikkaa koskevista patenteista. Amerikkalaisyhtiö puolestaan tarvitsee siruissaan Nokian patentteja.

Verho matkapuhelinjätti Nokian ja amerikkalaisen Qualcommin patenttikiistan ympärillä on jäänyt edelleen avautumatta. Sen paremmin Nokia kuin Qualcomm eivät alkuiltaan mennessä Suomen aikaa kertoneet, olivatko ne päässeet sopuun pitkään hiertäneessä patenttikiistassa.

Nokia ilmoitti jo kiirastorstaina, että amerikkalaisyhtiön koko sirutuotanto jää tänään Nokian patenttien armoille, kun yhtiöiden välinen vanhin voimassa oleva patenttisopimus umpeutuu. Sopimuksen viimeinen voimassaolopäivä oli tänään.

Yhdysvalloissa tänään oli normaali arkipäivä, mutta Qualcommkaan ei julkistanut uutta tietoa kiistasta alkuiltaan Suomen aikaa mennessä. Nokia kertoi torstaina neuvottelujen uudesta sopimuksesta jatkuvan.

Qualcommin liiketoiminta koostuu sirutuotannosta ja laajan patenttisalkun hallinnasta. Nokia on maksanut Qualcommille matkapuhelintekniikkaa koskevista patenteista. Amerikkalaisyhtiö puolestaan tarvitsee siruissaan Nokian patentteja.

Yhtiöt ovat nostaneet toisiaan vastaan useita oikeusjuttuja Yhdysvalloissa ja Euroopassa patenttioikeuksien rikkomisesta. Erimielisyyttä on ollut toisen sukupolven gsm- ja cdma- sekä kolmannen sukupolven wcdma-matkapuhelintekniikasta. Ensimmäisen keskinäisen sopimuksen yhtiöt allekirjoittivat vuonna 1992.

Kyse on suurista rahoista, sillä esimerkiksi Nokian on väitetty maksavan jopa viisi prosenttia jokaisen kännykän hinnasta ulkopuolisille patentin haltijoille.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.