Mainos

Nokian kurssi syöksyi kahdeksan prosenttia

Matkapuhelinvalmistaja Nokian pörssikurssi syöksyi tänään, kun yhtiö oli julkistanut tammi-maaliskuun tuloksensa. Osake päätyi Helsingissä 8,3 prosenttia miinukselle 2,42 euroon. Alimmillaan kurssi kävi 2,30 eurossa.

Helsingin pörssin yleisindeksi laski 0,8 prosenttia keskiviikosta.

Talvivaara jatkoi nousuaan. Kaivosyhtiön osake vahvistui 5,5 prosenttia.

Ilkka-Yhtymä antoi aamupäivällä tulosvaroituksen. Yhtiö arvioi, että tämän vuoden liikevoitto laskee viime vuodesta. Osake halpeni 11 prosenttia.

Wärtsilän osake kallistui 1,3 prosenttia, kun yhtiö oli kertonut tilausmäärän kasvusta. Isoja tilauksia tuli Jordaniasta ja Yhdysvalloista.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.