Mainos

Nokian myynti Aasiassa supistui sarsin takia

Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja Nokia arvioi maanantaina, että sen kännykkämyynti supistui Aasian-Tyynenmeren alueella 20-30 prosenttia Sars-epidemian takia.

Singaporen, Hongkongin, Kiinan ja Taiwanin myynnistä vastaava johtaja Robert Andersson arvioi kuitenkin, että myynti palautuu ennalleen heinä-syyskuussa. Nokia esitteli uusia tuotteitaan maanantaina myös Singaporessa.

Yhtiö kertoi viime viikolla, että sen kasvu toisella vuosineljänneksellä sijoittuu ennusteiden alapäähän tai niiden alle.

(MTV3 - STT

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.