Mainos

Nokian Renkaat rakentaa tehtaan Pietariin

Nokian Renkaat on aloittanut uuden tehtaan rakennustyöt Pietarin lähistöllä Vsevolozhskissa. Ensi vuonna toimintansa aloittava tehdas valmistaa henkilöauton renkaita Venäjän kasvaville markkinoille.

Nokian Renkaat ja Lemminkäinen-konserniin kuuluva Lemcon ovat allekirjoittaneet 21 miljoonan euron urakkasopimuksen. Uuteen tehdaskiinteistöön liittyvät maarakennustyöt alkoivat toukokuun alussa.

Kaikkiaan Nokian Renkaat investoi tehtaaseen tämän ja ensi vuoden aikana yhteensä noin 52 miljoonaa euroa. Tehtaan tavoitteena on valmistaa kahden vuoden kuluttua noin 1,5 miljoonaa rengasta. Kaikkiaan tehtaan kapasiteetti riittää noin neljän miljoonan renkaan vuosituotantoon.

Nokian Renkaiden mukaan yhtiö aikoo laajentaa tehdasta vaiheittain ja noin kymmenen vuoden kuluttua tavoitteena kahdeksan miljoonan renkaan kapasiteetti. Nokian Renkaat palkkaa tehtaaseen alkuvaiheessa noin 200 työntekijää, joista valtaosa on venäläisiä.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.