Mainos

Nokian Renkaiden tulos putosi aavistuksen

Nokian Renkaiden tulos pieneni hieman huhti–kesäkuussa.

Yhtiön tulos ennen veroja heikentyi kahdeksan prosenttia vuoden takaisesta 99 miljoonaan euroon.

Yhtiön kannattavuus pysyi kuitenkin edelleen erittäin hyvänä, sillä liikevoittoa kertyi lähes kolmannes liikevaihdosta.

– Euroopan talous oli edelleen kovassa vastatuulessa, kun automyynti ja renkaiden jälkimarkkinakysyntä heikkenivät selvästi. Emme näe markkinoilla suurta vahvistumista vuonna 2013, arvioi toimitusjohtaja Kim Gran tulostiedotteessa.

Granin mukaan Nokian Renkaat tavoittelee edelleen kasvua, vaikka loppuvuoteen yhtiö suhtautuu aiempaa ennustetta varovaisemmin. Nokian Renkaat tunnustaa nyt, että myynti voi jäädä viime vuoden tasolle.

Yhtiö odottaa talvirenkaiden kysynnän kasvavan loppuvuonna päämarkkina-alueilla. Renkaiden hinnoittelussa on paineita, mutta tilannetta helpottaa raaka-aineiden halpeneminen. Raaka-aineiden hinnan arvioidaan putoavan lähes kymmeneksen.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.