Mainos

Nokian Vertun myynti päätökseen

Nokia kertoo saaneensa päätökseen luksuspuhelimia valmistavan Vertu-yksikön myynnin ruotsalaiselle pääomasijoitusyhtiölle.

Noin 1000 työntekijää siirtyi Nokiasta Vertun mukana uudelle omistajalle.

Nokia jää yhtiön tiedotteen mukaan vähemmistöomistajaksi Vertuun. Nokian omistusosuus on 10 prosenttia.

Vertun myynnistä kerrottiin kesäkuussa. Ostaja on pääomasijoitusyhtiö EQT. Reutersin mukaan kauppahinta oli noin 200 miljoonaa euroa.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.