Mainos

Nokian ylijäämäideat poikineet jo parikymmentä yritystä

Suomessa toimii jo parikymmentä yritystä, jotka on perustettu Nokiassa käyttämättä jääneiden innovaatioiden varaan.

Niitä on jo pari vuotta hyödynnetty Nokia Technopolis Innovation Mill -hankkeessa, jonka taustavoimiin kuuluu Nokian ja Technopoliksen ohella myös Tekes.

– Tulokset ovat ylittäneet kaikki odotukset. Perustettuihin yrityksiin on syntynyt yli sata uutta työpaikkaa, myönteisiä rahoituspäätöksiä on tehty vajaat 30 ja uusia patenttihakemuksia jätetty kymmenen, Technopoliksen toimitusjohtaja Keith Silverang kertoo.

Hän toivoo, että vastaavalla toimintamallilla saadaan vastedes lisää uusia kasvuyrityksiä myös muille toimialoille, esimerkiksi ympäristöteknologiaan.

Innovation Mill -hankkeen yrityksistä iso osa on syntynyt Nokiasta lähteneiden työntekijöiden varaan. Tekes markkinoikin jo eilen sitä yhdeksi kanavaksi Nokialta irtisanottavien työllistymiseen.

Hankkeen käynnistämisen taustalla oli se, että Nokia vie itse tuotantoon ja markkinoille vain murto-osan kaikista innovaatiosta, joita sen tuotekehityksessä syntyy. Niissä saattaa silti olla ainesta kannattavaksi liiketoiminnaksi.

Innovation Mill -hankkeen yrityksistä esimerkiksi Sporttracking Technologies palkittiin vuonna 2009 maailman parhaana internet-palveluna ja Newelo vuonna 2010 parhaana uusmediapalveluna.

(MTV3 - STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.