Mainos

Nordea: Kotitalouksien asunnonostokyky hieman heikentynyt

Korkojen nousu vaikuttaa ostokykyyn, koska lainanhoitomenot kasvavat.

Kotitalouksien laskennallinen asunnonostokyky on hieman heikentynyt. Pankkikonserni Nordean kokoaman indeksin mukaan ostokykyä ovat heikentäneet korkojen nousu ja asuntojen hintojen nousu.

Korkojen nousu vaikuttaa ostokykyyn, koska lainanhoitomenot kasvavat. Asuntohintojen nousukin on pysynyt nopeampana kuin kotitalouksien tulojen kasvu.

- Lainanhoitomenot ovat nyt nousseet yli 500 euron kuukaudessa. Vuonna 2004 ne olivat esimerkkitapauksessa noin 400 euroa kuussa, kuvasi Nordean ekonomisti Reijo Heiskanen.

Indeksi kuvaa kotitalouden kykyä ostaa keskikokoinen 77 neliöinen asunto 70 prosentin lainaosuudella.

Indeksin mukaan suomalaisten asunnon ostokyky on kuitenkin pysynyt hyvällä tasolla. Yksikönjohtaja Jussi Mekkonen myös torjui tiedotustilaisuudessa epäilyjä siitä, että asuntolainojen ongelmat olisivat kasvussa.

- Ongelmaluottojen määrä on ollut täysin vakaa, eikä maksujärjestelyjen muutoksissa ole koko 2000-luvulla tapahtunut yhtään mitään. Pienellä osalla on erittäin isoja lainoja, mutta he eivät leimaa koko markkinaa, Mekkonen korosti.

(MTV3-STT)

Osallistu keskusteluun

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.